|
Mantran
ensimmäinen pentue on osoittanut kykyjään näyttelyissä ja
varsinkin rekiurilla. Tavoitteemme kasvattaa koiria käyttöön ja
näyttöön on onnistunut.
Mantran
suunnitellun pentueen isäksi saimme Auran. Aura on hyväryhtinen,
tiivis, hyväluonteinen ja komea herra, jolla on ihana hymyilevä
ilme ja oikealaatuinen hyvä turkki. Sekä Mantra että Aura
juoksevat valjakossa johtajina. Auran isä Namjok on kuulemamme
mukaan ollut erinomainen rekikoira. Namjok oli myös Mantran
ensimmäisen pentueen isänisänä.
Odotamme
pentueesta hyväluonteisia, sopusuhtaisia, kauniita pentuja,
joissa toteutuisivat samat odotukset kuin edellisessä pentueessa
eli rakkaita perheenjäseniä käyttöön ja näyttöön.
Mantra
on astutettu 12.5.2010.
|