|
Hangenhelmen
uutiset vuodelta 2006 |
| 12.12.2006 |
Takana
ensimmäinen vierailumme voittaja-näyttelyssä
Helsingissä. Onni (HH Aito Onni) oli mukana junioriluokassa
ja sai ERI:n. Tuomarina Pieter Burema Alankomaat.
Otimme näyttelystä myös
kuvia ja näyttelyn
kuva-albumiin pääset tästä linkistä. |
| 18.11.2006 |
| Viikonloppuna meillä oli todella mukavaa ja paljon
tapahtumia. Paula Rovaniemeltä tuli meille kylään.
Lauantai-aamuna tuli meille hoitoon myös Sulo-poika,
kun Sulon isoveli Uuno kävi Jyväskylän
näyttelyssä pokkaamassa hienosti varasertin. Ikkeri
ja Huuve jatkavat myös etelänleiriään. Alla kuvia
viikonlopusta. Kuvaa klikkaamalla saat isomman kuvan. |
|
|
|
| 16.11.2006 |
Saimme
Siiriltä (HH Aito Helmi) kuvaterveisiä Kuusamosta. Kuvat
löytyvät Siirin
galleriasta.
Miikkulaisen perhe koirineen
kävivät viikonloppuna vierailulla ja Uuno (Vauhtitassun
Junki) testasi miten reki kulkee yhdessä tyttöjen kanssa.
Sulo (Vauhtitassun Kouta) katseli touhua vielä vierestä. Rekialbumiin
on lisätty kuvia valjakkoreissultamme. Valjakossa oli
koiria Vauhtitassun G, H, I, J-pentueista ja lisäksi Sulo
edusti K-pentuetta. |
| 07.11.2006 |
Kävimme
ajamassa kahdella valjakolla ja harjoittelimme ohituksia.
Käännökset menivät joukolta kuin vanhoilta tekijöiltä.
Tästä
linkistä pääset retkemme kuva-albumiin. |
| 06.11.2006 |
| Kävimme
Savukoskella Ritvan ja Tapanin vieraana. Ari sai
kokeilla miten mönkijä kulkee isommalla valjakolla.
Samalla haimme Ikkerin ja Huuven "etelän"
leirille. Kiitokset isännille mukavasta vierailusta. |
|
|
|
| 31.10.2006 |
| Kävimme
Eemelin ( Shiroi'n Lumivahti ), Annikan ja Harrin
kanssa yhteislenkillä. Harri onnistui nappaamaan
kaikki koirat samaan kuvaan.
Kuvaa klikkaamalla saat
isomman kuvan |

|
|
| 28.10.2006 |
| Lunta ! Ensimmäisen kerran päästiin ajamaan reellä
tänään. Intoa oli niin isännällä kuin
koirillakin. |
|
|
|
| 14.10.2006 |
Siiri
( HH.Aito Helmi) kävi tänään Taivalkoskella
mätsäreissä ja Siiri nappasi yhdessä Anna-Liisan kanssa
BIS1. Onnittelut molemmille. |
| 08.10.2006 |
| Näyttelystä
löytyi myös tällainen 4kk:n ikäinen
englannintuonti neiti ja meidän naisväki oli myyty
hetkessä tälle ihastuttavalle olennolle. |

|
|
| 08.10.2006 |
| Oulun
näyttely jatkui meidän osaltamme vielä sunnuntaina
Junior Handler-kilpailuilla. Laura ja Mantra eivät
tällä kertaa sijoittuneet vanhempien junnujen
sarjassa. Elina ja Giisa sen sijaan valloittivat
toisen sijan nuorempien junnujen sarjassa. |
|
|
|
| 07.10.2006 |
Oulun
näyttely tuomarina Zafra Sirik, Israel. Onni (HH Aito Onni)
ERI JUN1, Emma (HH Aito Lyyli) EH JUN1. Ja lisäksi
Miikkulaisten Uuno (Vauhtitassun Junki) ROP Serti ja CACIB!!!
Onnittelut Miikkulaisen perheelle. Kuvasatoa näyttelystä
pääset katsomaan tästä
linkistä |
| 28.9.2006 |
Otimme
kameran mukaan metsälenkille ja kokosimme kuvista
syysalbumin. Albumiin
pääset tästä linkistä. |
| 23.9.2006 |
Tänään
kävimme LaS:n mätsäreissä Iissä talkoissa. Ohessa kuvia
tapahtumasta. |
| 20.9.2006 |
Tänään
kävimme kylässä Miikkulaisilla. Kaverit
sivulle on päivitetty muutama kuva Sulosta ja Uunosta. |
| 04.9.2006 |
Emma
on saanut oman kuva-albumin. Otson
ja Siirin
albumeita on päivitetty. Pentujen albumeihin pääset
nimeä klikkaamalla. |
| 22.8.2006 |
A-pentueen
hurjat synttärit käynnissä pitkin Suomea. Parhaat
onnittelut Urholle Kotkaan, Emmalle Kuhmoon, Ilonalle
Pyhännälle, Mikille Oulaisiin, Otsolle Keminmaahan,
Rikille Lappeenrantaan, Siirille Kuusamoon ja tietysti
Onnille kotikenneliin Kempeleeseen. Samalla kiitos kaikkien
koirien perheille pentujen hyvästä hoidosta. |
| 12.08.2006 |
Sodankylän
näyttely tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen. Onni JUN H ja
Mantra AVO EH.
Kuvagalleriaan näyttelystä pääset tästä linkistä. |
| 12.08.2006 |
Sotkamon
näyttely tuomarina Anders Cederström, Ruotsi. Emma (HH
Aito Lyyli) EH JUN1. |
| 07.08.2006 |
Savo
Show:n
tuloksia Kuopion kolmipäiväisestä maratonnäyttelystä.
Perjantai tuomarina George
Kostopoulos Kreikasta. Onni ERI JUN1, Mantra AVO EH ja Giisa
ERI VAL3. Perjantain
kuvat ja tulokset tästä linkistä.
Lauantaina tuomarina Marion
Spavin Iso-Britannia. Onni EH JUN2, Mantra AVO EH, Giisa ERI
VAL4 ja Emma (HH Aito Lyyli) ERI JUN2. Lauantain
kuvat ja tulokset tästä linkistä.
Sunnuntaina tuomarina Peter
Bailey Iso-Britannia. Onni ERI JUN1, Mantra AVO ERI, Giisa
VAL ERI ja Emma (HH Aito Lyyli) ERI JUN2. Sunnuntain
kuvat ja tulokset tästä linkistä. |
| 22.07.2006 |
Näyttelytuloksia
Keminmaan näyttelystä, tuomarina Kirsti Lummelampi. Siiri
(HH Aito Helmi) EH JUN2 ja Otso (HH Aito Otso)
ensimmäisestä näyttelystään EH JUN1. Onnittelut
molempien koirien perheille hienoista tuloksista. |
| 15.07.2006 |
Otso (HH
Aito Otso) kävi tänään moikkaamassa meitä täällä
kotikennelissä. Otimme Otsosta kuvia ja samalla teimme
Otsolle oman kuva-albumin. Otson
omaan albumiin pääset tästä linkistä. |
| 02.07.2006 |
Miki
(HH Amore Mio) ja Siiri
(HH Aito Helmi) ovat saaneet omat kuva-albuminsa.
Nimeä klikkaamalla pääset katsomaan kuvat. |
| 02.07.2006 |
Ylivieskan
näyttelyn tuloksia. Tuomarina Gert Christensen, Tanskasta.
Giisa ERI KÄY1, Mantra H AVO4, Onni ERI JUN2 ja lisäksi
näyttelyuransa aloitti upeasti Miki (HH Amore Mio) EH JUN3.
Ylivieskan
tulokset ja kuvat kaikista koirista näet tästä linkistä. |
| 24.06.2006 |
Rovaniemen
juhannusnäyttely, tuomarina Claudio de Giuliani, Italiasta.
Onni (HH Aito Onni) ERI JUN1 PU2 SERTI! Giisa ERI KÄY1 PN4
ja Mantra AVO EH. Matka Rovaniemeltä Kempeleeseen oli
paljon lyhyempi kuin aamuinen matka Rovaniemelle. |
| 17.06.2006 |
Siiri
( HH Aito Helmi) jatkoi näyttelyuraansa pentuluokan
jälkeen junioriluokassa Tuurissa. Siirin tulos EH JUN2.
Tuomarina Maija Mäkinen. |
| 13.06.2006 |
Helteet
tulivat ja uintikausi alkoi. Onnin ensimmäisestä
uintireissusta pääset katsomaan kuvia
tästä linkistä. |
| 11.06.2006 |
Vierailimme
eilen Euroopan voittajanäyttelyssä ja sammarikehän
laidalla käytimme myös kameraa.
Tästä linkistä näet kuvat näyttelyyn osallistuneista
koirista. |
| 27.05.2006 |
Joensuun
näyttelyssä Emma (HH Aito Lyyli ) aloitti näyttelyuransa.
Ensimmäisen näyttelyn saaliiksi Emma sai H:n. Tuomarina
oli Jesper Andersson, Ruotsista. |
| 21.5.2006 |
| Oulaisten
näyttely tuloksia: Onni oli ROP-pentu ja Siiri (HH
Aito Helmi) VSP-pentu, Mantra NUO H. Tuomarina toimi
Antti Aarnio. |
|
|
|
| 14.5.2006 |
| Oulun
näyttelyn tuloksia: Onni oli ROP-pentu, Mantra NUO
ERI 2 ja Giisa VAL ERI 2. Tuomarina toimi Miroslav
Zidar. |
|
|
|
| 13.5.2006 |
Tänään
käytiin hakemassa esimakua huomiseen näyttelyyn. Molemmat
tyttäret kilpailivat Junior Handler -kilpailuissa ja
pääsivät luokassaan kymmenen parhaan joukkoon. Elina
sijoitettiin kolmanneksi. Laura ei sijoittunut viiden
parhaan joukkoon. |
| 22.4.2006 |
| Tänään
olivat ensimmäiset Hangenhelmen kasvatit
näyttelyssä Muurolassa. Tuomarina oli Riitta
Lahtovaara. Onni (HH. Aito Onni) oli ROP-pentu ja
Siiri (HH. Aito Helmi) oli VSP-pentu. Molempien
pentujen arvostelut olivat todella hienot. Mantra
(Vauhtitassun I-Mandra) sai H:n ja oli luokassaan
kakkonen.
Alla olevia kuvia
klikkaamalla saat niistä isomman kuvat. Lisää kuvia
Muurolan näyttelystä laitamme sivuille myöhemmin. |
|
|
|
| 2.4.2006 |
Mätsäriuutisia:
Kävimme Onnin kanssa ensimmäisen kerran Tyrnävällä
pidetyissä mätsäreissä. Onni oli sinisen nauhan
saaneiden isojen pentujen paras! Mantra sai punaisen nauhan,
mutta ei sijoittunut. Giisa räjäytti potin ja oli BIS 1.
:) |
| 26.3.2006 |
A-pentujen
omistajilta olemme saaneet kiitettävästi viestejä aina
pentujen kotiinlähdöstä saakka. Kaikki pennut ovat
kasvaneet kovasti, ovat reippaita ja rakastettuja omissa
perheissään.
Kiitos kaikille omistajille
yhteydenpidosta ja toivomme, että saamme kuulla edelleen
terveisiä pennuilta. |
| 25.3.2006 |
| Uuno
(Vauhtitassun Junki ) kävi tänään kylässä ja
otimme Uunon ja Onnin ( HH. Aito Onni) ensimmäisen
kerran valjakkoon mukaan. Pojille kokemus oli
ilmeisesti mukava, koska kummallakin riitti vauhtia
alussa enemmän kuin Giisalla ja Mantralla. Hetken
narujen selvittelyn jälkeen oivalsi nuoriso mistä
hommassa on kyse ja vetivät kuin "vanhat
tekijät". Virtaa jäi molemmille vielä
häkissä painimiseen ja voittajaksi selvisi Uuno.
Kuvaa klikkaamalla saat isomman kuvan.
|
 |
|
| 4.3.2006 |
Tuloksia
Rovaniemen ryhmänäyttelystä: Mantra ERI, NUO2, PN4 ja
Giisa EH VAL2. |
| 28.2.2006 |
Mantran
lonkkatulos B/C. |
| 22.2.2006 |
Giisa-mamma
ja Onni-veli lähettävät kaikille Hangenhelmen A-pennuille
Urholle, Ilonalle, Emmalle, Mikille, Otsolle, Rikille ja
Siirille rakkaat ja railakkaat puolivuotisonnittelut. Muu
lauma yhtyy onnitteluihin. |
| 16.2.2006 |
Mantra
( Vauhtitassun I-Mandra) kävi tänään Pevisa
tutkimuksissa. Silmät OK ja lonkkakuvista kuulemme hiukan
myöhemmin. |
| 16.2.2006 |
Tänään
vierailimme Kuhmossa Päivikin luona Emmaa ( H. Aito Lyyli )
tervehtimässä. Emmasta oli kasvanut kaunis ja vilkas
sammarineiti. |