10-13.2 Furudal, Ruotsi DP20 ja DP60

Helmikuun ratoksi matka kääntyi kohti Ruotsin Furudalia, paikallisen samojedijärjestö SPHKn järjestämälle samojedveckanille. Perjantaina olevaan näyttelyyn emme tällä kertaa osallistuneet ja loukkaantumisien, sekä juoksujen takia autoon pakattiin vain valjakollinen koiria.

Lauantaina ja sunnuntaina juostiin DP20+, eli vähintään 2×10 km, tässä tapauksessa matka oli 2×12 km. Ari starttasi kokoonpanolla, johon oli kerätty koirat neljästä eri taloudesta ja yhteisiä harjoituskertoja oli alla yksi. Keulaan laitettiin ensikertalainen Hangenhelmen Gommellus ”Ounou”, sekä hieman kokeneempi Hangenhelmen Hurja Taisto ”Taisto”. Vauhti- ja pyöräparin täydensivät , Hangenhelmen Gorpisissi ”Sissi”, Hangenhelmen Hohtava Hanki ”Olaf”, Kjeborgs Only Ruby ”Olga” & Velvet Cloud of Severnaya-sam ”Kide”.

Lopputulemana oli koko valjakolle YKKÖSTULOS.

Maanantai- ja sunnuntai-iltana olikin jo keskipitkän matkan kisa, 2×35 km. Olosuhteet olivat olleet haastavat jo koko viikonlopun, joten harmiksemme Sissi oli hieman epäpuhdas ravatessaan, joten Sissi jäi kannatusjoukkoihin, mitäpä sitä nuorta koiraa rikkomaan yhden tuloksen takia. Ensimmäisenä päivänä kaikki viisi koiraan (Taisto, Ounou, Kide, Olga ja Olaf) suorittivat todella erinomaisesti, vaikka lumen paataminen tassuihin oli lähes naurettavaa. Koirat palautuivat maanantaisesta onneksi hyvin ja tiistaina starttiviivalla oli hyvin innokas porukka. Kuitenkin matkalle tuli mutkia: lumi oli etelä-Ruotsissa todella kosteaa ja paakkuuntui tassuihin todella nopeasti ja valtavin määrin. Ihmettelimmekin aiemmin, miksi paikalliset harrastajat käyttävät tossuja, kun meillä kotona ongelmaa paatamisen kanssa ei juuri ikinä ole. Onneksi valjakko saatiin lähes ehjänä maaliin, Kide oli siirtynyt matkustamaan pussiin noin puolivälissä matkaa, sillä tassut olivat kipeytyneet lumen takia pahoin. Taisto, Olaf, Olga ja Ounou taistelivat kuitenkin tiensä maaliin ja tuloksena oli KAKKOSTULOS. Vahingosta viisastuneena löytyy nykyään meidänkin varusteista tossuja 😉

Reissu oli kaikkineen aivan mahtava ja opettavainen, josko ensi vuonna uusiksi. Kiitos Airiina, Laura, Laura, Pirjo, mummu ja pappa koirien lainasta ja hoidosta!!

furudal

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.